tiistai 8. tammikuuta 2013

Tang Paratiisissa


  Jos vierailisin Xi'anissa vain lomamatkalla muutaman päivän, kävisin ehdottomasti Tang Paratiisissa, eli paikallisessa kesäpalatsissa. Tang Paratiisi on uudehko turistikohde, joka on rakennettu Tang-dynastian kesäpalatsin alueelle, aivan Xi'anin keskustaan. Tang-dynastian aikaan tärkeää keisareille oli hyvät näköalat, joten useimmiten palatsit ja muut resortit oli rakennettu järven ympärille. Niin tälläkin kertaa.

 
 
 
 
 
 
 
 
Tang Paratiisissa on n. 15 erilaista puutarhaa tai pienempää aluetta yhden järven ympärillä. Sisäänpääsymaksu on 90RMB tai off-peak sesongilla (kuten nyt) joulu-maaliskuussa, 80RMB. Lapset puoleenhintaan tai alle 1,2metriset ilmaiseksi. Opiskelijakortilla olisi myös saanut vissiin puolet pois hinnasta, samoin vanhukset yms halvemmalla. Alueella voi viettää koko päivän klo 9-21 ja ohjelmaa on paljon eripuolilla järveä.
 
 
 
 
 
 
 
 

On tanssiesityksiä, akrobaatteja, näytelmiä, vesishowta yms. Illalla on myös vesiputoukseen heijastettava ulkoilma-elokuva, mutta se on vasta 1945, joten me ei viitsitty lapsen kanssa värjötellä pimeässä odottamassa sitä. Erilliseen hintaan alueella pääsee myös katsomaan 'Dream back to Tang times' showta Phenix-teatterissa. Tämä on 70-minuuttinen spektaakkeli, joka maksaa 170RMB tai 220RMB (paremilla paikoilla). Alkuaika oli 1.1.2013 ainakin 17:15, eli sopii myös pienille lapsille. Tosin korvatulpat kannattaa olla, sillä musiikki on todella kovalla pienille.  Suosittelen lämpimästi tätä esitystä - vaikka pelkästäänkin, jos ei ole aikaa viettää koko päivää Tang-alueella.
 
 

Tang-paratiisissa kannattaa varautua siihen, että esitysten aikataulu on ainoastaan kiinaksi, joten reitin suunnitteluun menee aikaa. Eniten tapahtuu kuitenkin 'purple pavillionin' eli isoimman rakennuksen luona, sen etu- ja taka-aukioilla ja kolmannessa kerroksessa. Sielläkin jos vaan hengailee ja kuuntelee, että mistä kuulee musiikkia niin näkee paljon kiinnostavia juttuja. Samoin 'shopping alueella' on kaikenlaista kiinnostavaa nähtävää - me katsoimme akrobatiaa ja Shaolin munkkeja siellä. Kirjoittelen Shaolin mukeista erillisen jutun, koska sattumoisin siitä on niin paljon kuvia.
 
 Kaiken kaikkiaan Tang-paratiisi on ihana paikka viettää kokonainen päivä. Ravintoloita alueella ei ole mitenkään hirveästi, joten kannattaa ottaa eväät tai varautua syömään kuppinuudeleita ja Oreos-keksejä. Hyvää oikeaa teetä saa Teahousesta keisareiden tyyliin - se ehkä kannattaa kokeilla, jos on paljon aikaa ja voi istuskella pitkään nauttien samaa teetä useammalla vedentäytöllä.
 

Kesäaikaan täällä voisi vuokrata myös polkuveneen yms aktiviteetteja, joita ei ainakaan jäätyneellä järvellä voi harrastaa. Kamelin vetämällä kärryllä voi kiertää alueen taikka sitten pienellä bussilla. Me kylläkin liikuimme jalan - alue ei ole niin iso, esimerkiksi verrattuna Daming Gongiin, eli Tang-dynastian kiellettyyn kaupunkiin. Arvelen, että Daming Gongista tulee jossain vaiheessa yhtä kiinnostava kohde kuin Tang paratiisi on, mutta tällä hetkellä 2013, valitsisin Tang Paratiisin ehdottomasti. Se myös sijaitsee lähellä Wind Big Goose Pagodaa, joten jos haluaa niin voi vierailla molemmilla alueilla samana päivänä. Kuitenkin molemmat ovat kokopäivän kohteita, joten laittaisin niihin 2 päivää, jos vaan aikataulu sallii.
 Tang paratiisi ehdottomasti vierailun arvoinen paikka siis, vaikka kävisi vaan yhdessä kohteessa terrakotta-armeijan lisäksi, valitsisin tämän Xi'anissa. Tietysti keskusta ja muslimikortteli ovat hienoja paikkoja, kuten myös kaupungin muurikin.
 

Tang Paradise is really a lovely way to spend a day in Xi'an. I'd pick this as a second day after the terracotta army to enjoy lovely architecture, music and acrobatics. Tang Paradise has been built around a lake, on the spot of the Tang times summer palace and in the park you can enjoy it 'like an emperor'. There is plenty to see and do, but the schedule is only in Chinese, so it might take a while for you to navigate into the performances. There is also a 'Dream back to the Tang times' show at 17:15 in the Phenix theatre, which you can experience also as a separate issue. It costs 170-220RMB based on which seats you want. I recommend this 70-minute spectacle - lovely Tang music, dancing, costumes and military ballets. I really liked it:) In the actual Tang Paradise park, there is more things to see than one can in one day - I have been there twice now for a day and seen different things each time. If you cannot read the schedule, I suggest hanging around the Purple cloud pavillion, which is the biggest building (the palace), because there's so many things happening there. Also you can just follow the music to hear where something takes place. Worth while to visit definitely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...