keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mitä Sosiaalisen median työkaluja sinä käytät?

Olen tänään ITK-päivillä ohjaamassa workshoppia opettajille. Se on ollut yleisömenestys etukäteen, on aivan täynnä siis. Aiheena on Sosiaalisen median työkalut opettajille linjakkaassa opetuksessa. Ohjelma löytyy täältä.

Tätä varten ajattelin tuottaa pienen jutun siitä, mitä Some-työkaluja käytän päivittäin, miten, miksi ja mihin tarkoitukseen:

* Facebook - periaatteessa mun ykkössome edelleen, vaikka sen käyttö onkin selvästi vähentynyt. Käyn fbookissa useimpina päivinä ja käytän sitä sekä puhelimella että tietokoneella. Käytän facebookia aika monenlaiseen juttuun, mutta ehkä tämän hetken motivaatiot ovat eniten näitä:
-Yhdeltä monelle tiedottaminen, microbloggaus - kerron, mitä olen tekemässä
-Jonkun tietyn ihmisen kuulumisien nopea tsekkaus
-Uutiset - luen frendilistan kuulumisia ja heidän jakamiaan uutisia
-Avun pyytäminen - kysyn apua, jos tarvitsen sitä ystäväpiiriltäni
-Valokuvien jakaminen - kuvaan paljon ja vaikka olenkin siirtänyt suurimman osan valokuvistani julkaistavaksi blogissani, julkaisen lisäksi isompia kansiokokonaisuuksia matkoistani esimerkiksi. Tässä on kaksi pääsyytä: taggaamalla kaikki asianosaiset saavat nopeasti tiedon heitä koskevista kuvistaan ja minun ei esim. tarvitse lähettää jokaiselle niitä meilillä erikseen (voi kauhistus). Kuvien taggaus on minusta aivan nerokas ominaisuus. Lisäksi fbook toimii minulla kuvien backuppina. Useamman kuvan suhteen on käynyt niin, että fbook kuva on ainoa kopio kuvasta, jos kovalevy on rikkoutunut. Onneksi on ees se fbook kuva, vaikka sen laatu olisikin huono. Onneksi ne muistot ovat pilvessä tallessa. (en halua lähteä keskusteluun siitä, miten fbook voi myydä kuviani eteenpäin, edut ohittavat haitat tässä palvelussa minulle)
-Eventtejä tykkään myös käyttää ja ryhmiä. Eli yleiseen ihmiselämän organisointiin fbook sopii minulle hyvin.
-Käytän fbookia myös työhöni, jos esim. a) etsin ihmisiä tai b) haluan informoida muita jostain, mitä työssäni olen tehnyt.
 *Doodle -

Käytän Doodlea ajanvaraukseen, eli kun suunnitellaan jotain yhteistä tapaamista isomman ihmisryhmän kesken. Esim. työssäni päivittäin.
 
*Dropbox -

Käytän tätä kuvakansioiden jakoon, jos tarvitsee palvelun, johon mahtuu isokokoiset kuvat tai jos joku on yliherkkä fbookin privacy policylle. Haluaisin sanoa, että backuppaan tällä mun filet cloudiin, mutta totuus on, etten käytä dropboxia vielä tähän tarkoitukseen.
 

*Blogger - No teille ei tule yllätyksenä, että kirjoitan tätä blogia. Päätin viime vuonna joskus maaliskuussa, että aloitan blogin kirjoittamisen säännöllisesti kerran päivässä (vähintään). Blogin takana on motivaatiot: 1) Päiväkirja, että muistais mitä on tapahtunut ja kirjaisi ylös myös lapsen elämän vaiheita 2) paikka, jossa julkaista kuvia, 3) Henkilökohtainen brändäys ja siihen liittyvä tiedotuskanavuus. Blogi ei minulle ole työ, mutta työhöni siitä on huomattavasti apua. Lisäksi 4) Blogi on mukava harrastus, jonka kanssa rentoudun ja saan toteuttaa itseäni. Niin tosiaan ja tietenkin luen myös muiden blogeja, tällä hetkellä n. 10-20 blogia seuraan joka päivä. En oikeastaan enää osta aikakauslehtiä vaan luen esim. muodista, laihduttamisesta, kuntoilusta ja sisustuksesta pelkästään blogeista.


*Google työkalut -

Google docs: käytän Google docsia sekä työhöni (yhteisraportit tai artikkelit) että vapaa-aikaani (esim. pidämme siellä listaa katsomistani imdb top250 listan elokuvista kaverini kanssa; tai jaamme yhdistyksen hallituksen dokumentteja siellä.

Google calendar: Tämä on ainoa kalenterini, minulla ei ole paperiversiota. Google calendariin voi hakea jonkun muun kalenterin ja meillä tämä toimii mieheni kanssa niin, että molemmat näkevät toisen kalenterin ja sen kautta ei tule ongelmia, että 'missä oot' minäkin aikana, jos ei olla ehditty jutella. Lisäksi minulla on Shorinji Kempon kalenterista tulevat reeniajat google kalenterissa ja sukulaisten kesken meillä on myös yhteinen kalenteri, jossa suvun menoja voi seurata. Aivan huippusovellus

Google kartat: Käytän navigointiin puhelimen kautta ja taas toisaalta joskus suunnittelen google karttaan vaikka autolla-ajoreissuja tms matkoja jaettuun kalenteriin.

Google translator: Käytän tätä päivittäin sellaisten www-sivujen lukemiseen, jotka eivät ole kielellä, jota osaan lukea. Ja joo joskus jos olen laiska

*Linked In -

Käytän tätä a) CV:n ylläpitoon ja b) Työverkostojen ensisijaiseen ylläpitoon

*Instagram -

Oon vasta pari viikkoa käyttänyt, mutta oon ihan koukussa siihen, miten kuvat päivittyvät automaattisesti ilman että tarvii johtoja, jee. Käytän kännykällä, lähinnä oman päivän arkiasioiden kuvaamiseen, jos ei oo isompaa kameraa mukana. Myös ruokapäiväkirjan pitoon instagram sopii hyvin. Näkee, mitä on lautasella.

*Pinterest -

Aloitin tän käytön samoihin aikoihin kuin instagrammin. Lähinnä olen käyttänyt sitä inspiraation etsimiseen, mutta koska olen kuvannut jo kohtapuoliin 10 vuotta aktiivisesti digikameralla, minulta löytyy aika paljon kuvia itseltänikin kaikenlaiseen, joten en usein tarvitse ulkopuolisia kuvia niin paljon. Pinterestiin on kuitenkin valikoitunut erityisen kauniita kuvia, joten sen selaaminen on vähän niin kuin sellaista ajantappoa kuin vaikka aikakauslehden kuvaaminen.

*Heiaheia -

Tänne päivitän kaikki urheiluni. MInulle on tärkeää seurata, että saisin liikuttua sen 3-6kertaa viikossa vähintään. Heiaheia auttaa tässä aiheessa. Lisäksi positiivista on, että kaverit voivat kommentoida reenejäni ja tämän kautta olen saanut paljon palautetta ja ideoita siihen, miten voisin tehostaa reenejäni esimerkiksi.

*You tube -

Käytän you tubea paitsi omien videoiden julkaisuun, myös musiikin kuunteluun, jos minulla ei ole kappaletta omissa varastoissani (huomaa: En käytä spotifyä!, tyhmä minä). Lisäksi käytän you tubea lapsen viihdyttämiseen (harvoin) ja lähinnä pelkästään tietokoneen näytöltä, koska videot lataa liian hitaasti 3G:n yli. You tubesta katson myös 'how to' videoita, jos tarvitsen nähdä, miten joku asia tehdään. Viimeksi tänään salilla, että miten tehdään vaikka hauiskääntö.

*Flashmeeting -

Flashmeetingiä käytän päivittäin työssäni videotapaamisten järjestämiseen ja osallistumiseen. Suurimmaksi osaksi teen töitä muiden kuin f2f kolleegojen kanssa, joten tällainen palvelu on ihan must. Parempi kuin massiiviskype, eli ei kaadu vaikka olis yli 10 tai 20 henkee paikalla kerralla.

*Skype -

Ehdottomasti eniten käyttämäni chat ja ilmainen puhelusovellus. Käytän sekä yksityis- että työelämässä ihan joka päivä. Kiinasta käsin tällä puhuttiin ilmaiset videopuhelut mummien ja kavereiden kanssa ja edelleen käytän sitä päivittäin viestimiseen esim. mieheni kanssa tai jopa samassa huoneessa istuvien työkavereiden kanssa. Liitteiden lähettäminen on myös kätevä ominaisuus. Joskus lähetän itselleni toiselle koneelle dokkareita yms.

Siinäpä ne tärkeimmät. Toki käytän myös muita, mutta nää on sellaisia todella aktiivisessa käytössä olevia työkaluja. En oikeastaan ajattele niiden käyttöä, siinä mielessä ne on kuin autoja. Sitä vaan ajaa kun kerran osaa. Tänään kuitenkin pohdiskellaan workshopissa sitten, että miten (esimerkiksi näillä) some-työkaluilla voi opettaa...


I listed which social media I use every day and how. Looong list! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...