perjantai 26. huhtikuuta 2013

Suomen Selviytyjät


Varoitus! Todella pitkä teksti. Reality TV:n vihaajat, skipatkaa tää postaus suorilta.

Minulla on montakin heikkoutta, mutta yksi niistä on Survivorit. Olen katsonut Amerikan Survivoreja kakkoskaudesta (nyt menossa 26.kausi) ja jaksan edelleenkin niistä innostua. Ymmärrän hyvin, miksi tämä tv-sarja on ollut niin suosittu, että se jatkuu 13 vuoden jälkeen. KOvin moni sarja ei näin pitkään jaksa ihmiskuntaa kiinnostaa, että jotain jujua siinä täytyy olla, eikös?

Olin siis ilahtunut, kun ystäväni huomautti, että tämä konsepti on päätetty vihdoin tuoda myös Suomeen. Tai no, Malesiaan siis, koska selviytyminen Suomessa olisi toki hieman eksoottisempaa tai ainakin enempipukeisempaa. Aikoinaanhan tietysti oli Suomen Robinson ja Suuri Seikkailu, mut niitä ei lasketa. Survivor on survivor.
 No mitä mä sit ajattelen tästä ykköskaudesta? Ensi alkuun iski jonkinlainen 'ei tätä pysty kattoon', mutta pääsin siitä yli aika nopeasti. Sääntöjä on hieman muutettu Amerikkalaiseen konseptiin (tai sen viimeaikaisiin kausiin) verrattuna. Konsepti mukailee aika pitkälti amerikan survivorejen alkupään kausia ja nopeasti voi huomata, miksi se ei ole ollut hyvä idea ja miksi amerikkalaiset ovat lähteneet kehittämään formaattiaan.
 Eli alkuperäisessä ja nyt tässä Suomen Survivorien ykköskaudella alussa on 16 henkeä, jaettuna kahteen joukkueeseen. Se, joka ei voita sen viikon koskemattomuuskisaa, äänestää jonkun ulos. Sitten kun n. 6 henkeä on lähtenyt, heimot yhdistyvät. Uudemmilta kausilta amerikasta on peritty myös salaiset koskemattomuusamuletit, jonka löytämällä voi pelastaa itsensä tai jonkun muun yhdessä heimoneuvostossa. Niitä on molemmilla saarilla piilotettuna yksi, eli pelissä kerralla kaksi. Ne menevät takaisin peliin, jos joku pelaa ne.
 Tässä konseptissa on se ongelma, että viiden hengen liitto voi ratsastaa koko pelin alusta loppuun. Mikäs siinä, helppo homma, mutta pirun tylsää teeveetä se on. Niin kävi myös tällä selviytyjien ykköskaudella. Vaikkakin yritystä toki alakynnessäolijoilla oli, että siinä mielessä voidaan sanoa, että peliä myös pelattiin. Onhan se turvallisempaa, jos voi istuskella numeroiden oikealla puolella - toisaalta tällaista on todella vaikea puhua muuttumaan myös jos kilpailun voittamisen motiivit ovat matalat.

Ymmärrän, että suomalaisissa selviytyjissä ei ole kyse rahasta. Pääpalkinto on 50 000 euroa... I mean come on. Ymmärrän, miksi miljoona dollaria on summa, joka oikeasti motivoi ihmisiä pelaamaan. Suomen selviytyjien kilpailijat jopa huomauttivat viikkoa ennen loppua, että kukaan heistä ei ajattele rahaa vaan ainoastaan kotiinpääsyä. Mietitäänpä tätä asiaa hieman: Viiskyt tonnia. Mitä sillä saa? Öh, nykyaikana sillä ei maksa edes asuntolainaansa takaisin. Kun taas miljoonalla amerikassa saa lapsensa läpi yliopistosta ja siten koko perheen elämä voi muuttua totaalisesti... Tämä esimerkki tietysti ei ole Suomen olosuhteissa paras, koska suomessa koulutus on ilmaista, mutta you get the idea. Suomalaiset kilpailevat siis tittelistä ja varmaan osa on vaan mukana 'etsimässä itseään' tai 'matkalla' tms. Kisan luonne muuttuu, jos porukka ei oikeasti pelaa voitosta vaan osa pelaa ikäänkuin hyvistä finaalipaikoistakin. Mikäs siinä jos vitonen tai nelonen on ok suoritus. Tietysti ymmärrän, ettei suomalaisella tv-tuottajalla ole varaa laittaa milliä pottiin, mut olisi koko homma aivan eri, jos raha olisi isompi.
 Suomen selviytyjien eka kaudessa minua kuitenkin on haitannut se, että ainoa, joka siellä oikeasti pelasi tosissaan on ollut Janne, tai Janne ja Noora. Muut näyttävät olevan enemmän tai vähemmän pihalla taikka muuten vaan ei-niin-fiksuja. Voittajahan siellä näyttää olevan jo selvillä, vaikka porukkaa on jäljellä se 4 henkeä. Ja se on ollut selvillä jo pitkään, elikkä Jani. Minua suoraan sanottuna kuvottaa ylimielisen epäpeluri-alfa-miehen voitto - jos ja kun hän sen tittelin vetää. Siinä ei ole mitään hyvää televisiota... Lisäksi hän ja kumppaninsa Jarkko tekivät emämunauksen 'kepposessaan' Pialle, jonka pitäisi maksaa heille molemmille tämän kisan voitto. Jos tekee kepposia, niitä ei voi tehdä viiden hengen nähden, eikä varsinkaan niin, että yksi asiasta tietävistä on oman liittouman ulkopuolella. Noh, ilmeisesti Aki ei kuitenkaan osannut pelata korttejaan oikeaan aikaan, eli hänen olisi pitänyt ottaa asia Pian kanssa esille jo siinä vaiheessa kun Harri oli vielä pelissä mukana . Liekö siinäkään vaiheessa auttanut vai ei, tiedä häntä.

Sinänsä Jani on osoittautunut kieroksi pelaajaksi loppumetreillä, kun hän päätti pitää Pian Hannan sijaan ja antoi amulettinsa Pialle, joka muuten olisi äänestetty ulos. Aikamoinen riski, sillä jos Aki olisikin äänestänyt Heiniä niin silloin Janin omasta liitosta olisi lentänyt yksi pois. Toisaalta taas tuossa vaiheessa ei ollut enää mitään merkitystä, koska jostain käsittämättömästä syystä SS on päättänyt, että viimeisiä kahta kilpailijaa (tai siis kolmosta ja nelosta) ei äänestetä pois vaan ne 'kisataan'... Tämä muuttaa koko pelin hengen niin, että kukaan ei voi taktikoida sen suhteen, kuka vieressä istuu lopulta. Mielestäni tämä on huono veto ja vie pohjan koko peliltä... Tottahan se on, että ikäänkuin kahdella ihmisellä olisi koskemattomuus, joka semifinaalissa voitetaan, mutta taas toisaalta nyt jää kokonaan puimatta miten tuomariston päätökseen vaikuttaa se, joka on äänestetty pois ihan vikalla kierroksella (yleensä todella katkera ja voi vaihtaa voittajan, jos lopussa ei osata pelata sellaista peliä kuin mitä tuomaristo voittajalta vaatii.) Olen todellakin kiinnostunut näkemään, kenen peliä tämä tuomaristo loppujen lopuksi arvostaa.
 Arvelen, että voittajakandidaatteja on vain kaksi - Jani ja Jarkko. Näistä Jani on pelannut ehdottomasti vahvemman pelin (muistakaa mm. että jarkko kieltäytyi alkupäässä useaan otteeseen ottamasta vastuuta kilpailujen kulusta, esimerkiksi se banaanien kannattelukisa). Molemmat onnistuivat löytämään amuletin, että siinä ovat tasossa. Jani on kuitenkin ainakin päälisin puolin näyttänyt olevan niskan päällä ja siinä suhteessa hän on sekä sosiaaliselta peliltään että fyysiseltä peliltään ollut paljon Jarkkoa edellä. Jarkko olisi siis ainoastaan voinut voittaa, jos ei olisi peesannut Jania - eli jos Jani ei olisi top2:sessa. Hänen olisi pitänyt riskillä yrittää heittää Jani pellolle tyttöjen peesissä silloin kuin Ravalaisia oli vielä jäljellä. Mutta koska hän ei ollut pitkänäköinen, hänen mahdollisuutensa voittaa ovat about 10%. Ainoastaan jos Jani putoaa tulentekokisassa, on Jarkko todennäköinen voittaja.

Tytöt kaikesta juonittelusta (tai sen puutteesta) huolimatta ovat olleet näiden kahden miehen peesaajia. Pialla oli monta kertaa mahdollisuus heittää miehet mäkeen ja voitta peli. Hän olisi voinut olla kova pelaaja, mutta niin kuin itsekin sanoi, oli niin kiltti, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia voittaa. Lisäksi hän on ärsyttänyt porukkaa kommenteillaan ilmeisesti niin paljon, että hänen voittomahdollisuutensa ovat about 0% luokkaa.
Heini sinänsä on villi kortti. Heinillä on mahdollisuus voittaa, mutta oikeastaan vain jos kumpikaan miehistä ei olisi finaalissa - ja se ei tunnu mahdolliselta sitten lainkaan. Hän voi siis voittaa ainoastaan sattumalta, TAI jos tuomaristo on todella katkera. Epäilen kuitenkin, että Ravalaiset kunnioittavat sitä, että Harimau Nooran läksiäisheimoneuvostossa vaan kerta kaikkiaan olivat ajatelleet asian yhden pykälän pidemmälle ja tästä kunnian saanee Jani. Jos he olisivat olleet vähemmän luottavaisia sen asian suhteen, että Hanna ei äänestä Nooraa - he istuisivat lopussa finaalissa... Mutta sinänsä Jani Harimaun äänenä pelasi siinä kohtaa paremmin... Vai oliko itse asiassa kuitenkin kyseessä vain sattuma? Heini ei ollut niin hyvä pelaaja, että olisi voinut vakuuttaa Ravaa siitä, ettei äänestä Nooraa, ellei Heini olisi itse uskonut todella tekevänsä niin viimeiseen asti, kunnes sitten Nooran käytös muutti tilanteen. Ravan olisi siis pitänyt pystyä ajattelemaan vieläkin pidemmälle tasolle:
1. Noora olisi pitänyt kaulakorunsa ja Amuletti olisi annettu Harrille (mut toisaalta he eivät voineet tietää, oliko Janne vai Harri targettina)
2. Jannen olisi pitänyt muuttaa lennossa amuletin kohdetta Nooraan... Jannen itsekkyys kostautui ja siihen meni hänen ja ravalaisten koko peli sitten. Tavallaanhan kyse oli uhkapelistä tai arvasta, koska minä en ainakaan antaisi Harimaun todella tylsälle pelityylille liikaa kunniaa...

Eli kyllähän se siltä näyttää, että Jani tämän pelin vie. Suomen selviytyjät on siten ollut täysin ennalta arvattavissa oleva käänteiltään ja hyvin pitkälti todella tylsä. Saa nähdä tuleeko kakkoskausi vai ei. Mikäli tulee, niin olettaisin siltä seuraavanlaisia muutoksia:
1) 4 kilpailijan häädön jälkeen vaihdettaisiin heimojen koostumusta, jolloin pakka sekoittuu ja viiden kilpailijan kombo ei voi ratsastaa voittoon alusta loppuun
2) Uudelleen mietintää semifinaalin suhteen... Onko tämä nyt paras tapa mennä finaaliin vai ei? Tällainen ainakin vähentää selkäänpuukotuksia lopussa. Kuitenkin selviytyjissä ehkä tärkein osa pelistä, joka valitettavan usein menee metsään monelta on se, että tarkoitus ei ole ainoastaan päästä finaaliin vaan myös saada muut äänestämään sinua. Ne tyypit asuu sun kanssa 24/7 40päivää ja niiden pitäis silti olla sitä mieltä, että sä oot mukavampi ja ansaitsevampi kuin se tyyppi (tai ne tyypit), jonka kanssa istut viimeisessä heimoneuvostossa.

Amerikan survivoreissahan on paljon esimerkkejä siitä, että loppuun kyllä päästään, mutta lopussa kaikki vihaa sua tai on sulle katkeria. Silloin joku pelityylissä on mennyt vikaan. Klassisimpia 'vääryyksiä' on minusta esimerkiksi ollut a) Amberin voitto aikoinaan (tosin BR oppi siitä ja voitti sitten myöhemmin, joten ei voi sanoa, etteikö tämäkin olisi ollut hyvä esimerkki...), b) Natalien voitto ja c) Sandran kakkosvoitto. Kukaan noista ei minusta 'ansainnut voittaa' vaan voittivat siksi, että tuomaristo ei halunnut, että heidän vierustoverinsa voittaa. Toisin sanoen, jos Jani vie Pian loppuun (siis amerikkalaisessa systeemissä hänellä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa asiaan, mutta nythän ei siis ole - yksi syy, miksi suomen versio mättää), hän sinänsä ansaitsee voittaa, koska hän on tiedostaen tuonut epätykätyn pelaajan loppuun. Kuitenkin mikäli kävisi niin, että Jani ja Pia ovat loppuheimoneuvostossa ja Pia puhuisi itsensä voittoon, silloin hän ehdottomasti ansaitsisi sen, koska ainakin katsojalle on jäänyt sellainen kuva, että hän on pelannut strategista peliä huomattavasti enemmän kuin Jani, jonka ei oikeastaan tarvinnut pelata, koska oli aina niin vahva, että fysiikallaan voitti kaikki kisat ja sittenpä hänen ei tarvinnut juurikaan muuta tehdä. En tiedä johtuuko tv-ohjelman editoinnista vai mistä, mutta minä ainakin mielummin näkisin yllätysvoittajan kuin jomman kumman karpaasin siellä tittelin päässä. Selviytyjät pitäisi olla muutakin kuin fyysinen peli. Kaiken kaikkiaan tältä kaudelta ainoastaan Janne vaikuttaa siltä, että hän ymmärsi, missä tässä pelissä oli kyse ja hän olisi ehdottomasti ansainnut voiton.

No niin nyt olen varmaankin saanut avauduttua tästä sarjasta tarpeeksi. Mainittakoon vielä, että mtv3 ansaitsee krediittiä minulta siitä, että he päättivät julkaista ykköskauden nyt, varsinkin, kun konsepti on tosiaan jo aika vanha. Jos kakkoskausi tulee, haluaisin mielelläni hakea sinne. Olen ollut koukussa survivoreihin kohta 13 vuotta, joten on mahtavaa, että suomalaisillakin on mahdollisuus pelata tätä hyvin kiinnostavaa sosiaalista ja rankkaa peliä. Haluaisin selviytyjiin monestakin syystä, mutta varmasti päälimmäisenä mielessä on se, että pystyisinkö siihen? Fyysisesti ja henkisesti. Olisiko minusta pitämään suuni kiinni 40 päivää... Työkavereitteni mukaan ei. Ja tottahan se on, minä puhun ensin ja ajattelen sitten. Silti tämä on mun bucket -listillä.

Miksi tällainen yleisesti ehkä hieman laadukkaampia tv-sarjoja katseleva ihminen katsoo selviytyjiä, saatat kysyä? Pelin konsepti on minusta erittäin kiinnostava, koska se perustuu ei pelkästään fyysiseen voimaan vaan yleisimmin sosiaaliseen peliin ja siihen, miten pystyt manipuloimaan muita tekemään mitä sinä haluat. Lisäksi minulla on aina ollut joku Robinson Crusoe-unelma, eli olen lapsesta lähtien lukenut kirjoja, joissa joku on viettänyt aikaa autiolla saarella ja miettinyt, miten siellä pärjää. Lapsena mielikuvitusleikeissäni mietin usein, miten selviäisin esimerkiksi etelämantereella tai pohjoisnavalla... Joskus teininä harkitsin, josko yrittäisin elää yhden kesän mökillä pelkästään kalastamalla ja ostamalla maitoa läheiseltä maatilalta...Kieroutuneisuutensa siis kullakin, minulla se on tämä.

Kuvat netistä




This article is about Finnish version of Survivor, the tv series. The first season aired this spring and I go through the differencies towards the american consept and explain what I think they could have done better, to make this a more interesting season. It has played out much like many other earlier, boring seasons in America. The winner is most likely an alpha male from an alliance of 5 persons from start to finish. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...