Oon nautiskellut Suomesta ja Euroopasta, kun ollaan tänne palailtu. Yks parhaita asioita kotielämässä on reenit.
Oon ottanut poikaa mukaan siitä lähtien kun hän on ollut kaksikuinen ja
hän lähtee mielellään mukaan, koska tatamin reunalla saa pelata palloa.
Nyt kohta kahden vuoden iässä hän on selvästi alkanut kiinnostua enemmän
siitä, miten me reenaamme. Illalla hän sitten kokeilee oppimaansa
isiin. Hänellä on jokailtainen kempodemonstraatio, jossa hän tekee
gasshon, laittaa kädet nyrkkiin, tekee kungfumaisia liikkeitä,
heittäytyy lattialle ja huutaa kiaita. Ja Ai että äiti on niin ylpeä!
Joku muu varmaankin olisi, että kamalaa, mun lapsi tappelee, mutta minä
olen oikein ylpeä pikkukempolaisestani.
Ja kun poika kulkee mukana niin äitikin pääsee reeneihin. Sehän tässä on tausta-ajatuksena tietenkin.
Meillä on Jyväskylässä tällä hetkellä vieraana saksalainen Lars, joka
käy kaikissa harjoituksissa. Tulee mieleen omat kulta-ajat kun sellainen
panostaminen oli vielä mahdollista
One of the best things of my home coming has been regular trainings.
It's been plisful to be able to go to train and my son has often come
along. He can do gasshorei now and rolling around and often at nights he
gives the shorinji kempo demonstration to whoever is willing to listen.
Mommy is very proud of course. Currently I am not training for a test
nor for an embu - but it's nice to have a looser period in one's
training.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti