Järki, tunteet ja elokuvat

 

Ajauduin mielenkiintoiseen keskusteluun aiheesta: ”Mitä on romantiikka?” - käsittelyssä oli lähinnä romanttiset elokuvat, mihin niitä tarvitaan? Minun näkökulmani elokuvista on se, että yleensäkin niitä tarvitaan samaan kuin kirjoja: Herättämään yleisön mielikuvitus ja sen avulla auttamaan heitä kokemaan jotakin sellaista, jota he eivät itse henkilökohtaisesti koe. Toki jotkut elokuvat myös koetaan ja joitakin on nimenomaan tarkoitus käyttää ’esimerkkeinä’ siitä, mitä omassa elämässäkin voisi toteuttaa. 

 

Miksi minä katson elokuvia, johon liittyy romantiikkaa? Suurin syy on yhden ihmisen rajallisuus: Minä voin elää vain oman elämäni, mutta eläytyen toisien kertomuksiin voin tuntea useampia tunteita oman normielämäni mausteeksi. Minusta ei tule astronauttia, mutta Apollo 13 voi viedä minut kuun ympäri. Samalla tavoin minulla ei ole homoeroottista suhdetta Jake Gyllenhaaliin, mutta thank Ang Lee, Brokeback Mountainia katsellessa sen voi kuvitella. Minun on vaikea kuvitella maailmaa, jossa en saisi käyttää mielikuvitustani tai syöttää sille elokuvavirikkeitä – maailma tuntuu paljon rikkaammalta niin, että kokemusmaailmani ei rajoitu pelkästään siihen, mitä fyysisessä maailmassa tapahtuu. Loppujen lopuksi parasta viihdettä on pään sisäpuolella. Romanttisia elokuvia tykkään katsoa samasta syystä kuin siis muutkin – eli siksi, että rakastumisessa on sitä jotain. 9v avioliiton jälkeen romanttiset eloku vat ovat normaalielämää haittaamaton tapa rakastua uudelleen ja uudelleen.

 Don’t get me wrong: Haen elokuvilta paljon muitakin tunteita ja rakastuminen on niistä vain yksi. Aivan vastaavasti tykkään katsoa kunnon väkivaltaa – se on turvallinen keino käsitellä tunteita, joita niihin tilanteisiin liittyy. Elokuvilta saa myös ideoita ja vinkkejä, joista joitakin voi soveltaa omaan ajatteluunsa tai omaan elämäänsä konkretiankin tasolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse soveltaa käytäntöön – usein elokuvan kautta koettu todellisuus riittää. Tässä on mukana samaa ajatusta kuin ystävien tai sukulaisten kautta koettuihin asioihin: Välttämättä ei tarvitse tehdä sitä itse jotta siitä olisi jotain iloa/sisältöä elämään. Joskus elokuvien kautta voi myös käsitellä jotakin, mitä ei ole kokenut – esimerkiksi minä vietin varsinaisen tylsää teini-ikää, mistä syystä jaksan katsella teinielokuvia- ja sarjoja aika loputtomasti (no okei, mä oon lopettanut esim. One Tree Hillin katselun tms – rajallisessa ajassa elävällä äidillä ei ole aikaa katsoa ihan kaikkea kakkaa). Koen kuitenkin että esim. Glee:n katselu toi minulle jotain voimaannuttavaa, nimenomaan koulukiusattujen kasvamisesta vahvoiksi ihmisiksi - tähän minun oli helppo eläytyä.  Sanoisin, että elokuva antaa eniten silloin, kun joko a) se käsittelee jotain, mitä on itse kokenut tai b) voisi kuvitella/haluta kokevansa. 

Tuttavani määritelmän mukaan romantiikalla tarkoitetaan ”konkreettisemmassa merkityksessään seksuaalista rakkautta käsittelevää draamaa”. Jäin miettimään, että onko romanttinen aina seksuaalista rakkautta käsittelevä? - usein on ja usein aikuiselokuvalta tätä vaaditaan, mutta Mielestäni romantiikassa on kuitenkin kyse kahden (tai useamman) yksilön välisestä jännitteestä/kiintymyksestä/kiinnostuksesta, jonka ei välttämättä tarvitse olla varsinaisesti yhteydessä seksuaalisuuteen lainkaan – romanttista rakkautta on toisen idealisointi omassa päässä – se voi minusta olla esimerkiksi halua viettää aikaa toisen kanssa esimerkiksi. 

 

Tuttavani mielestä romantiikka on laajemmassa mielessä ”Realistisen vastakohtana ylipäänsä sentimentaalista, tunteita korostavaa, paisuttelevaa kerronta- ja kokemustapaa.” Tähän määritelmään voin yhtyä. Esimerkkinä hän käytti vaikkapa Kylmä Rinki –sarjaa, joka sinänsä on romanttinen, noh, sanoisin, että siinä on romanttisia elementtejä, mutta toki myös paljon muutakin. Yleensä tällaisesta minusta käyetään nimitystä ’Draamasarja’. Draama voi siiten olla tai olla olematta romanttista. Useimmiten tarinaan saa enemmän ulottuvuutta, kun siinä on jotakin romanttisia aikeita/kohtauksia. Sanoisin kuitenkin, että pidän eniten sarjoista/elokuvista, joissa romantiikka (tai mikä tahansa muukin elementti kuten vaikkapa väkivalta/filosofia/tms) on vain pienessä osassa taidokkaampaa kokonaisuutta. Toki hyllystäni löytyy Notebook, mutta ei se nyt varsinaisesti mikään top ranking elokuva ole mielessäni, siinä on kyse ainoastaan viihteestä minulle. Vähän samaan tapaan kun vaikkapa James Bondeissa tai Batmaneissa, katson niitä viihdearvon, en taiteen näkökulmasta. Silloin ne voivat olla nautinnollisia kokemuksia, vaikka eivät olleetkaan mitään 'ajatuksia herättäviä' taiteen näkökulmasta tms.

Mikä teki minulle Brokeback Mountainista niin hyvän (Top2 kaikkien aikojen listallani) oli juuri kokonaisuus: Romantiikkaa siinä oli joo, mutta loppujen lopuksi siinä oli paljon muutakin kuvausta – aikakautta, ihmisiä ja maisemaa – sitä, millaista elämä on tai millaisia ihmiset ovat. Parhaat 'romanttiset' elokuvat ovat juuri tällaisia, eli niissä on jotain muuta syvällisempää ihmis/yhteiskunnan kuvausta tai kerrontaa, romantiikka on vain mauste. Ehkäpä teininä jaksoin katsoa pelkkää romanttista hömpötystä, mutta nykysin vaadin tältäkin elokuvan lajilta enemmän. No mitkä sitten minusta ovat olleet hyviä romanttisia elokuvia? Listaan tähän loppuun suosikkini. 

Brokeback Mountain, Out of Africa, Painted Veil, Before Sunrise, Baz Luhrman's Romeo & Juliet, Thing Called Love, How to make an American Quilt, Legends of Fall, Gone With the Wind, High Fidelity, Piano, Reality Bites, Great Expectations, 10 Things I hate about you, Dances with Wolves, Sabrina, Enchanted - Mainitakseni nyt muutaman. 

 

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että voin suoraan myöntää mieluusti vellovani rakastumisen ja intohimon tunteissa elokuvia katsellessani. Sen sijaan häpeä tai nöyryytys tai pettyminen ovat sellaisia tunteita, joita en kaipaa elokuvilta, mutta voin nähdä, että niillekin löytyy yleisönsä. Onneksi ihmiset eivät ole toistensa kopioita, sillä tämäkin keskustelu olisi jäänyt käymättä.

Kaikki kuvat internetin ihmeellisestä maailmasta.