lauantai 4. elokuuta 2012

Lomailua

Olen ollut lähes kaksi viikkoa lomalla. Onpa ollut ihanaa:) Ihan perusoleilua vaan, ei mitään pitkiä matkoja, sillä loman aikana mieheni tekee töitä. Ollaan syksymmällä sitten menossa anoppilaan, mutta tässä kuussa on ollut ihanaa, ettei ole tarvinnut matkustaa olympialaisista kärsivään Lontooseen.


Niinpä minun lomani on ollut hyvin yksinkertaista ja mukavaa oleilua. Ollaan käyty hieman uimassa Laajavuoressa...



Ollaan käyty syömässä naissaaren kahvilassa (jossa oli kyllä ihan sellainen fiilis kuin olisi ruotsissa tai jossain ihmeellisemmässäkin paikassa).







Sitten on käyty vähän shoppailemassakin sisustusliikkeissä... Mut mä oon päättänyt, että mä en saa ostaa yhtään lasilyhtyä niin kauan, kun meillä asuu pieni terminaattori, joka särki yhtenä päivänä kaksikin lyhtyä.


Sen sijaan kattokruunumainen lyhty terassille houkuttelisi hirveästi, koska sen saa ripustettua kattoon ja siten se ei ole pienten käsien ulottuvilla...



Mä en yhtään voi käydä tollasissa kaupoissa, joissa on tota lyhtyhömppää - meen ihan sekaisin.
Lomalla on siis ollut kivaa ihan täällä Jyväskylässäkin. On nähty kavereita ja vaan hengailtu omalla terassillakin. Kyllä näitä päiviä tulee sitten talvemmalla muisteltua. Mä oon periaatteessa sitä mieltä, että kesäloman voi viettää Suomessakin, koska täällä on kaunista ja kivaa. Mukavampi matkailla silloin kun kotona on harmaata ja kylmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...