sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kurjuuksia

Meidän pientä nyt koetellaan. Viikko sitten iski mitä oudoin allerginen ihottuma rokon lailla läpi koko kropan. Alkoi ensin reisistä ja sitten eteni viikonlopun aikana koko vartaloon. Viikonloppuna oli syönyt runsaasti mökiltä poimittuja mustikoita ja uutena ruoka-aineena juonut soijamaitoa. Muita allergeenejä en äkkiseltään keksinyt hänelle. Mietin pesuaineitakin, mutta ne olivat olleet samaa kamaa jo vuoden. Asiaa ei helpottanut, että olin itse viikonlopun poissa ja sekä mieheni että äitini seurassa hän oli saattanut saada jotain sellaista, jota en edes keksi tähän hätään epäillä.



Noh, tietysti aluksi kuvittelin sen olevan vesirokkoa, lähinnä koska muutamalla kaverin lapsella se jylläilee - tämä olisi ollut ironista, sillä tilasimme juuri vesirokkorokotteen Kiinaan varautuaksemme. Resepti on postissa. Kuitenkaan vesikelloja ei alkanut kuulua ja mustikaton, soijamaidoton ruokavalio on pysäyttänyt näppylöiden etenemisen ja nyt ne ovat menossa ohi - tai näin ainakin ajattelen. Lapsi itse ei ole niistä ollut moksiskaan, eikä ole repinyt niitä. Ilmeisesti häntä ei liikoja kutise. Tulehduksia ei ole.



No sitten lauantain kunniaksi hän käyskenteli normaalisti kahden harjansa kanssa terassilla, kun yhtäkkiä alkoi kova huuto, enkä aluksi tajunnut yhtään, että mistä se mahtoi johtua. Kun huuto ei lakannut edes maitopullolliseen huomasin tarkastaa hänen sormensa, joka oli ilmeisimmin saanut ampparin piston, sillä se oli aika komeasti turvoksissa. Paniikki iski, mutta vauva.fi-sivustoani konsultoiden päätin kuitenkin olla hötkyilemättä, laittaa kylmää sormen ympäri ja antaa lapsen nukahtaa Manduccaan. Olikin ollut jo aika rankka päivä, kun piti leikkiä isojen tyttöjen kanssa hiekkiksellä (=tuhota heidän petzipuutarhojaan) talkoissa, kun äiti kykki aidanvierustalla kitkien rikkaruohoja. Nyt seurataan siis menoa, josko pisto laskisi. Särkylääkettä ja kortisoonivoidetta ajattelin käyttää, jos poika herää päikkäreiltään vielä yhtä kiukkuisena. Katsoo sitten. Ei ole pienen elämä helppoa, eikä muuten ole myöskään äidin, jolle kaikki asiat tapahtuvat ekaa kertaa... Eka vesirokko, eka ampparin pisto... Taidetaan iltapäivällä painua Citymarkettiin ostamaan Raidia ja hellansuojusta. Viikonloput on ihania joo.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...