perjantai 10. elokuuta 2012

Leikkipuistoja: Mäki-Matin perhepuisto




Leikkipuistoreportaasisarja ei ole oikein edennyt. Ehkä se kertoo siitä, että emme käy kovin usein puistoissa... Noh, lomalla kuitenkin ennätimme yhtenä aamuna Mäki-Matin perhepuistoon. Jyväskyläläisille äideille tämä on ainakin maineeltaan Jyväskylän korkeatasoisin puisto.







Olimme puistossa muutaman ekavauvakerhokaverin ja heidän äitiensä seurassa. Valittu päivä sattui olemaan puiston kirpparipäivä, joten meidän lisäksemme siellä oli arviolta 200 lasta ja aikuista.




Mäki-Matin perhepuistossa riittää tekemistä - ihan varmasti jokaiselle lapselle, melkein mihin tahansa ikään. Sanoisin, että kuitenkin se on eniten suunnattu hieman isommille kuin 1-vuotiaani, ehkäpä 3-10v voisi olla kohdehaarukka. Alueella on paljon erilaisia leikkivempeleitä, kiipeilytelineitä, jättihiekkalaatikkoa, makkaranpaistoa ja jopa pieni tupa, josta voi käydä omatoimisesti keittämässä kahvit 0,5euron hintaan. Lapsille myytiin myös pillimehuja.




Ruohoalueita ja muita temmellyspaikkoja riittää, on esimerkiksi intiaanikotia ja totemipaaluja, pensaslabyrintiä yms. Lapsi on runsauden paljoudessa ihan ymmällään, että mihin menisi ensiksi.



Minun poikani olisi tietysti mieluiten mennyt niihin leikkivälineisiin, jotka ovat hänen iälleen vielä liian raisuja, juuri niitä, joista pudotaan ja sitten on huuli halki. Äiti siis joutui taas pilaamaan lapsen ihanat suunnitelmat.



Mäki-Matin perhepuisto on kuin pienenmoinen huvipuisto, joten en yhtään ihmettele, miksi se on lasten ja aikuisten suosiossa. Kuulema 'cool-dads'kin vievät lapsensa sinne kuului mieheni sanovan. Odottelen vaan sitä aikaa, kun ei tarvitse ihan koko aikaa riippua kiinni pienoisen kädessä, koska hän osaa jo hieman enemmän itse varoa kaatumisiaa ja tippumisiaan. Sitten varmaan tästäkin puistosta saadaan eniten irti.



Äitiryhmille paikka oli myös siinä mielessä kiva, että lapsille laitteita on paljon ja tilaa aikuisille on myös seurustella keskenään. Ei oikeastaan mitään valittamista - varjoakin löytyi, jos ei halunnut olla suorassa auringonvalossa. Kiitos kavereille seurasta!




Arvosana 5/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...