Joo mä kuulun niihin häpeällisiin valokuvaajiin, jotka ei oo varsinaisesti koskaan jaksanut opetella fotaroimaan... Ennnen tätä! Vitsit, että olen ylpeä itsestäni. En pelkästään siitä, että hommasin ohjelman vihdoin, vaan myös siitä, että olen oikeasti alkanut käyttää sitä! Olen jotenkin tähän astisessa elämässäni sinnitellyt Irfanviewn ja GIMPin kombinaatiolla, mikä sinänsä ei ole huonoin vaihtoehto, mutta se on ollut vähän niin kuin laiskuutta todellista kuvankäsittelyä kohtaan.
Peruskuvankäsittelyohjelman vaihtaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu - se on periaatteessa kuin opettelua ajamaan autoa. Aluksi tuntuu tosi kököltä, että miksi pitää painaa näitä nappeja, mutta pian näppäimistön käyttö harjaantuu ja tarvitsee enää vaan ajatella, että näin teen ja sitten sormet ovat jo tehneetkin sen. En millään jaksaisi käyttää aikaa näppiksen katseluun silmillä, se on ihan liian hidasta ja inhottavaa, mutta se on vaan pakko tehdä, jotta oppimista voi tapahtua. Nyt kuitenkin en voinut enää vältellä sitä. Pitäisi varmaan kiittää Saraa, sillä ilman hänen kauniita kuviaan en olisi ehkä ikinä tullut ottaneeksi seuraavaa askelta. Mutta ai jai sitä autuutta, kun Camera RAWn avasi ja vähän kokeili sillä parannella kuvia... Kyllä ero on niin huikea, että oksat pois (ks. esimerkiksi ylläolevat kuvat - otettu kuva vasemmalla, photaroitu oikealla). Olen aivan koukussa. Nyt tuntuu, että ei ole paluuta entiseen, ainoastaan ärsyttävää on, että RAW kuvat vievät kaikki yöuneni - niitä kun on meinaan niin hirveän paljon ja tekniikkani on vielä kokeilevaa, hidasta ja ankeaa.
Kesän ekoissa häissä otin 2600 kuvaa ja toisissa 1500. Niiden läpikäyminen ottaa todella veronsa, vaikka olenkin lomalla. Pieni apulainen ei todellakaan anna äidin photaroida paitsi nukkuessaan - ihan turha yrittääkään... Mutta hiljaa hyvää tulee - kyllä se tästä. Saran kanssa vertailtiin meidän tekniikkaa ja tyyliä - käsittelyn jälkeen kuvat eivät todellakaan näytä samalta, sillä molempien silmiä miellyttävät erilaiset asiat. Tykkään kuvissakin liikaa selkeistä väreistä - niin kuin nyt normielämässänikin, en niinkään hempeän valkoisesta, mikä sinänsä kyllä myy paljon paremmin, sillä useampi on sellaisen kannattaja. Täytyykin siis yrittää viedä kuviaan hieman konservatiivisempaan suuntaan niin ehkä sitten asiakkaat ovat tyytyväisempiä. Omalla seinällä akvamariinin sininen saa olla tosi räikeä... Tekniikkani kaipaa vielä kehitystä - en saa kuvia vielä näyttämään ihan siltä, kun haluaisin, mutta näin alkuun aion kuitenkin vaan panostaa näppäilytekniikkaan... Suosikkitoimintojen vinkkausta Camera RAWsta saa antaa mielellään!
Taas mä kommentoin iät ja ajat myöhässä... :D
VastaaPoistaSiirryin itse kuvaamaan RAW-tiedostoja tuossa alkuvuodesta ja jees, en vaihda enää. Vaikka mulla ei ole Photaria, myös Aperturessa RAW'n käsittelyssä on vähän enemmän mahdollisuuksia.
Mutta kyllä tässä omassakin oppimiskokemuksessa on jo tullut vastaan se, että vaikka en olekaan vielä mikään taitava kuvaaja (kuvankäsittelijänä lisäksi vielä tumpelompi), joitakin ominaisuuksia Photarista kaipaan jo nyt. Layer-työskentely kun ei onnistu Aperturessa, se lienee suurin oma murheeni. Kyllä se pitää jostain piakkoin hankkia, oma Mac-sopiva Photari...
Enkä kyllä usko, että juuri sanoin noin. Minulla oli vanhassa läppärissä joku käpyvanha versio Photarista ja sen käyttäminen oli kyllä yhtä tuskaa. Vaikeaa, hankalaa, käsittämätöntä. Olisin tarvinnut yksityisopettajan tuekseni, koska omin päin opiskeltuna meni kyllä niin hermo kuin kaikki aikakin. Ja nyt sitten oikeastaan haluaisin taas ryhtyä siihen... Jep. Joku hulluus nyt on iskenyt. :D
Hienoja kuvia sulla kyllä. Taas, kuten voi vain odottaakin. Upeaa, että olet päässyt hääkeikoille, ne ovat varmasti todella haastavia positiivisella tavalla. Itse kuvasin serkun häiden vieraskuvat ja jo se oli opettavaista. Virallisen kuvaajan nakki vasta lieneekin haaste...