lauantai 24. marraskuuta 2012

Leikkipuistofiiliksiä

 Täällä chengdussa on ihana puisto (shiren park) lähellä meidän hotellia. Ollaan oltu siellä monena aamu- ja iltapäivänä leikkimässä. Voi sitä onnea mikä on 1,5-vuotiaalle leikkipuisto!
 Poika on tietysti niin kuin parempikin julkkis ja kerää paljon ihailijoita. Parhaimmillaan saattaa olla n. 30 henkeä ympärillä kutittelemassa poskea ja silittelemässä päätä.
 Kommunikaationi kehittyy hitaasti toisten äitien kanssa. Toistaiseksi kun osaan vasta vastata kysymykseen, kuinka vanha hän on

'taa shö shöba göjuen' = hän on 18kk.
Sitten viljelen:

'taa shö fän lan ren' = hän on suomalainen
 Lisäksi osaan sanoa tietystikin kiitos kun he kehuvat häntä söpöksi. Seuraavaksi aion opetella kysymään itse toisen lapsen ikää ja opetella lukusanat jotta ymmärtäisin vastauksenkin.
 Useimmat äidit ja mummot (joita täällä tietysti näkee lasten kanssa paljon) ovat mukavia, mutta oikeasti on todella harvinaista että joku tulisi kysymään how old is he - mikä minusta tarkoittaa sitä, että kaikki englantia osaavat nuoret ihmiset työllistyvät täällä.
Lisäksi ymmärrettävään kommunikaatiooni kuuluu, että mummot päivittelevät sitä, ettei lapselleni ole tarpeeksi vaatetta päällä ja että hänellä mahtaa olla kylmä. Hehän siis ovat varsin hysteerisiä kylmänpelkoisia, eivätkä ymmärrä että fleecehaalari riittää 12 asteen lämpötilassa ihan hyvin ja niskassa pojalla on hikikin. Heidän lapsensa on puettu paksuihin Michelin toppatakkeihin... Ja sitten on tietysti pyllyt haaroista paljaana, jotta vauvat saa pissatettua käden käänteessä kadulle tai kukkapenkkiin. Ihana tunne varmaan liukua mäessä paljaalla pyllyllä, yh!
Valitettavasti kielitaitoni ei riitä kertomaan, että kyllä, lapsellani on flunssa ja siksi hänen nenänsä vuotaa, mutta hän sai sen kyllä leikkimällä flunssaisten lasten kanssa akvaariossa, ei siksi että oli pukeutunut sään mukaisesti. Toisaalta on vapauttavaa leikkiä kaikkien nuhanenien keskellä kun omankin lapsen nenä vuotaa - ei ole pelkoa että sairastuu kun on jo flunssassa. Mummille Suomeen tiedoksi - flunssa ei ole paha - nuha ja yskä vain; ei kuumetta, eikä ole tarttunut aikuisiin.
 1,5-vuotiaan kanssa leikkipuistot ovat kultaakin kalliimpia: paikkoja, joissa voi riehua energiat loppuun, että jaksaa sitten taas takseissa ja manducassa ja hotellihuoneessa aikuisten juttuja paremmin. Tai ainakin nukkuu päikkäreitä pitkään... Tämä posti on muuten kirjoitettu leikkipuistossa kännykkään lapsen leikkiessä...

Annan meidän lähipuistolle arvosanan 4/5. Siellä on paljon tekemistä, mutta lasta ei kyllä voi jättää hetkeksikään silmistään tai käyensä ulottuvilta leikkimään, sillä vaaranpaikkoja löytyy, kuten liukumäkikompleksin osa,  josta voi pudota ulos.
 Observaatioita kiinalaisista puistoista:
- lapsia ja aikuisia on aivan älyttömästi (asunnot ovat pieniä, joten johonkin täytyy päästä riehumaan)
- senpä takia liukumäkiä on yleensä kaksi tai kolmekaistaisia, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan rientoihin
- leikkipuiston vieressä on usein aikuisten voimistelupuisto, jossa laitteet ovat usein outoja, mutta monipuolisempia kuin lasten puolella

On samanlaista ja erilaista.

I've been asked to do my posts in English, as obviously we have a lot of English relatives and friends following our trip. So I will try to start writing short summaries to the end of the posts - just because I barely have time to write these posts at all...

So we are currently in Chengdu and found some playgrounds which my son aka 'Topfish' finds very amusing. However, his mother's communicational skills are still on the level of 'He is 18 months old and Finnish' (in Chinese). I am learning, but slowly. Small Finn is a celebrity everywhere he goes because of his milky white skin and blue eyes. He creates lots of fans everywhere.

2 kommenttia:

  1. Onpas teillä mukava leikkipuisto. Minusta tuntuu, että täällä Shanghaissa on aika huonosti kunnon leikkipuistoja. Suomessa sitä on kuitenkin lasten kanssa tottunut leikkipuistokulttuuriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy toivoa, että Xi'anista löytyy vastaavia paikkoja kuin täältä Chengdusta:) Isojen markettien korkeimmassa kerroksessa on myös usein paikallinen 'HopLoppi' - sisäleikkialue, johon on pieni sisäänpääsymaksu, joten se on keskellä viikkoa yleensä tyhjä päivisin... Kannattaa etsiskellä, kyllä niitä löytyy.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...