Minua pyydettiin muistelemaan lukioaikojani Kajaanin Linnan lukion historiikkitoimikunnan puolesta. Julkaisen saman jutun tässä blogissa, koska epäilen, ettei julkaisu siitä kärsi. Mielenkiintoista minusta on se, että Linnan lukiolla katsotaan olevan 60-vuotinen historia, kun itse lukiota sinänsä tuolla nimellä ei ole enää olemassakaan, vaan se yhdistyi Lyseon lukion kanssa Kajaanin lukioksi muutama vuosi takaperin. Mutta ei se niin justiinsa, vai;)
Jos opiskelit kanssani tai muuna aikana Linnan lukiossa ja haluat muistella historiikkiin omia mietteitäsi, ota yhteyttä esimerkiksi kommenttiboksissa.
Aloitin Linnan lukion vuonna 1997 eli viisitoista vuotta sitten ja valmistuin normaalisti kolmessa vuodessa, eli paperit olivat kourassa 2000. Tosin ylioppilaskirjoituksiin minulla oli hieman tavallista poikkeava suhtautuminen, eli aloitin kirjoitukset jo toisen vuoden keväällä reaalilla, josta irtosi Eximia - olin opiskellut filosofian kaikki tarvittavat kurssi siihen mennessä, joten tuntui typerältä kirjoittaa vasta vuoden päästä, kun en olisi enää muistanut puoliakaan asioista. Kolmannen vuoden syksynä rysäytin sitten kaikki normaalit aineet eli äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan, ruotsin ja ranskan kielet. Näillä olisi yo-todistus irronnut jo jouluksikin, mutta minulla ei ollut kiire pois lukiosta vaan opiskelin lisää ns. täydentäviä kursseja vielä syksyn päätteeksi ja kevään aikana. Ajattelin silloin, että tässä on viimeinen mahdollisuus täydentää yleistietoutta aloilta, joita en tule opiskelemaan tulevaisuudessa, joten syksyllä otin esimerkiksi maailman uskontojen kurssin ja yhteiskuntaopin syventäviä kursseja, vaikken niillä tähdännytkään kirjoituksiin. Oppiminen ja opiskelu oli minulle mieluisaa ja hauskaa - miksi en siis olisi ottanut tarjottavasta kurssivalikoimasta kaikkea irti?
Minulle mieluisimpia aineita olivat varmaan äidinkieli ja filosofia, sekä jollakin tapaa matematiikka ja espanja. Äidinkielestä kirjoitin ainoan laudaturini, vaikka muistan ennen kirjoituksia onnistuneeni kirjoittamaan aiheen vierestä preliminäärikokeessa. Silloinen äidinkielenopettajani Aune Kariluoto sanoi minulle silloin, että: "Yritä nyt pysyä vaan aiheessa ja muodossa - sinulla on sitten koko elämä aikaa kirjoittaa juuri niin luovasti kuin itse haluat." Tätä elämänohjetta olen monesti miettinyt ja keskusteluani hänen kanssaan. Noh, kirjailijaa minusta ei tullut, mutta kirjoitus sekä työnä ja harrastuksena on kyllä pysynyt mukana edelleen.
Filosofiaa opiskelin Raija Väyrysen johdolla - muistan hyvin esitelmäni Jean-Paul Sartresta ja Immanuel Kantista, jotka toteutin yhteistyössä ystäväni Tero Aallon kanssa. Pääsin varasijalle lukemaan filosofiaa Jyväskylän yliopistoonkin, mutta onneksi äitini siinä vaiheessa sanoi, että tuo ei ole mikään järkevä ura ja sitten filosofian opinnot saivat väistyä Tietotekniikan maisterintutkinnon alta. Muistan Väyrysen oppitunneista sen, että niillä sai keskustella syvällisesti ja avoimesti, mikä oli nimenomaan lukio-opintojen parasta antia.
Matematiikassa olin luonnostani hyvä ja vaikka luokkatoverini aina kuvittelivat, että äitini (matematiikan opettaja) teki läksyni puolestani - tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Minulla taisi olla 10 keskiarvo pitkän matematiikan 16 suoritetusta kurssista. Sekä fysiikan että kemian opettajat kosiskelivat minua jatkamaan näitä aineita pidemmälle ja olisinkin ehkä tehnyt niin ellen olisi mielummin suosinut kieliä, sillä ystäväpiirini opiskeli niitä enemmän.
Kielissä sen sijaan olin vain keskinkertainen, en mitenkään hyvä . Mieleen on parhaiten jäänyt Pirjo Virkkusen ranskantunnit - siinä vasta upea ja inspiroiva opettaja! Voin edelleen kuulla mielessäni hänen äänensä, kun hän opasti ääntämään 'dö' eikä 'de'. Virkkusella oli aina kiire ja hän kirjoitti taululle aina kovaa vauhtia. Sanakokeet hän piti suoraan päästään ja nauratti oppilaitaan, kun ei aina muistanut heidän nimiään, mutta ehdotti jonkun muun nimeä.
Monet parhaimmista muistoista lukioajoilta liittyvät Antti Penttilän historian kursseihin. Hänen tapansa elävöittää tuntia oli jotenkin niin eri tasolla kuin muiden historianopettajien tyylit... Ehkä sellainen tulee persoonallisuudesta? Yksi lause Penttilän historian tunnilta on jäänyt elämään ja se komeili yli 10 vuotta vielä vessani seinällä sen jälkeen, kun opetin historianopintoni: "Lampaiden kasvatus on helppoa, siellä ne vaan määkii mäensyrjässä ja papanoi." Tämä oli jostain syystä aivan hervottoman hauska anekdootti 18-vuotiaan mielessä. Kyseessä taisi olla Uuden Seelannin elinkeinokeskustelu tms aihe. Penttilä vei historianryhmänsä myös katsomaan elokuvaa 'Häntä heiluttaa koiraa (Wag the Dog)', mikä 90-luvulla oli uraa uurtavaa poliittista satiiria ja muistan, miten suuren vaikutuksen se minuun teki silloin.
Myös James Cameron oli tehnyt Titanic-elokuvan lukioaikanamme, joka vaikutti kuvaamataidontunteihimme niin, että Hannele Pussinen oli antanut aiheeksi piirtää Titaniciin liittyvän kuvan. Muistan, että kaikki muut piirsivät laivoja, mutta minun kuvassani oli jäätynyt käsi jäälautalla. Taisin saada Hanneleltakin sen kympin tokariin.
Kaikenkaikkiaan olin varsin keskinkertainen oppilas, vaikka minulla olikin ns. hikarin maine. En ollut mukana lukion vuosikirjaa tekemässä, mutta olin toisena vuonna tuutorina. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut todella mukava lähteä vaihto-oppilaaksikin, mutta jotenkin se ei edes käynyt mielessäni tuolloin. Pelasin aktiivisesti tennistä, varsinkin koeviikoilla Teron kanssa joka päivä, sillä silloin oli hyvin aikaa. Sen lisäksi kaveripiirini toteutti ykkös ja kakkosvuoden kesällä elokuvan, jonka editoimme tuolloin ihanilla VHS->VHS -laitteilla pitkäksi puolitoistatuntiseksi spektaakkeliksi. Tässä elokuvassa parodioitiin mm. kaveripiiriämme, käsityksiämme raamatun tapahtumista ja esiintyipä siinä muutama karakterisoitu Linnan lukion opettajakin. Hannele Pussinen antoi tästäkin tunnustukseksi meille kurssimerkinnän kuvaamataidon ekstrakurssista, koska olimmehan istuneet kaukametsän videoeditointikopissa varmaan 150 tuntia, plus kuvanneet koko roskan...
Mitäpä minusta ja kavereistani sitten tuli? Minusta tuli projekti- ja väitöskirjatutkija Tietojenkäsittelyn alalle. Kavereistani tuli mm. kieliteknologeja, kotiäitejä, kirjallisuuden opiskelijoita, ambulanssihoitajia, HR-managereja, lääkäreitä, Kelan työntekijöitä ja biologeja... Nopeasti tutkittuna läheisimmät linnan lukion aikaiset ystäväni asuvat kaikki edelleen Suomessa. Olen viimeisen vuoden aikana tavannut henkilökohtaisesti n. kahdeksaa lukioaikaista kaveriani - mikä sinänsä tarkoittaa, että lukioaikana luodut ihmissuhteet selvästi kestävät läpi elämän.
Minun opintoni Linnan lukiossa vaikutti ammatinvalintaani tietysti siinä määrin, että pääsin yliopistoon suoraan sisään yo-todistuksella ja sillä tiellä olen edelleen. Kieliopinnoista on ollut paljon hyötyä, kun työskentelee kansainvälisesti, etenkin euroopan laajuisesti ruotsi, ranska, englanti ja espanjakin ovat tulleet tarpeeseen. Kirjoittaminen on osa jokapäiväistä työtäni ja lukiossa opin kirjoittamaan vaadittujen normien mukaisesti. Se on varmaa, etten missään tapauksessa olisi sama ihminen, samassa elämäntilanteessa tai työpaikassa ilman opintojani Linnan lukiossa.
Kiitos opiskeluvuosista kavereille ja opettajille
(Toimittajan huomio: Valitettavasti kuvamateriaalia lukioajoista ei juurikaan löydy - en omistanut niihin aikoihin kameraa, joten kuvituksena on tylsiä yo-kuvia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti