maanantai 14. toukokuuta 2012

Laukkujen kaupunki

Nyt on laukut pakattu ja lennettykin jo, tällä kertaa kaupunkiin, jossa en ole aiemmin vieraillut. Maassa olen käynyt jo useampaan otteeseen, viimeksi vuonna 2010. Tässä kuvituksena muutama kuva siltä reissulta.




Ei taida olla vaikea arvata mihin maahan olen matkustanut...





 
Oon siis työmatkalla Milanossa tän viikon alkupuolen. Valitettavasti mahdollisuuteni kuvata sitä kaupunkia rajoittuu pariin tuntiin yhtenä iltana, joten Rooman tasoisia kuvia ei ole luvassa. Ja toki kun Milanossa on, niin täytyy katsoa, olisiko yhtään shoppailuaikaa. Jos ei olisi kova kiire pikku pörriäisen luo kotiin niin olisi varmaan voinut viettää muutaman päivän lomaillessakin päälle vielä.

Roomassa olin ihan lomalla toukokuussa 2010 ja täytyy sanoa, että onhan se upea ja vaikuttava paikka. Toisaalta tykkäsin esim. joistakin kirkoista Pietarissa enemmän kuin Pietarinkirkosta;) Rooman matkassa ehkä parasta oli kuitenkin, että olin sillä reissulla sukulaisten kanssa - on se kuitenkin ihan eri asia matkustaa omien, mahtavien ihmisten kanssa, kuin ihan yksikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...