Tasan vuosi sitten, olimme juuri kolme päivää sitten muuttaneet uuteen asuntoomme ja tökänneet muuttoavun eli veljeni junaan. Huokaistiin illalla, että huh - nyt meillä on melkein kolme viikkoa aikaa olla kahdestaan ja sen jälkeen sellaista luksusta ei ole luvassa lähes pariinkymmeneen vuoteen. Nukahdin puolilta öin ja heräsin puolen tunnin päästä siihen, että nyt lorahti jotain. Nousin sängystä ja vesi valui reisiäni pitkin kun kipittelin kohti vessaa, jonka lattialle muodostui pian pieni lammikko. Herätin mieheni ja pakotin hänet hiipparoimaan kylppäriin katsomaan, olikohan vesi vihreää. Unen pöpperöisenä hän kysyi: Missä se vesi on? Ja minä tietysti siihen, että: "Sä seisot siinä!"
29 tuntia myöhemmin katselin maailman kauniimpiin silmiin, sillä sinä olit juuri syntynyt, pikku rakkaani. Enkä voi uskoa, että miten siitä voi olla jo vuosi. Alussa tuntui siltä, että jokainen päivä, jonka pidimme sinua hengissä tuntui ihmeeltä - minä olen vastuussa siitä, että tästä kääröstä kasvaa älykäs, tunteikas ihminen. Nyt sinä konttaat niin lujaa pakoon, kun yritän sinua pukea ja kävelet hoippuen tukea vasten - että minä mietin, minne katosi pikkuinen tuhiseva käärö, jota jaksoin pidellä yhdellä käsivarrella?
Minulla ei koskaan ole ollut vauvakuumetta, enkä mielestäni ole mikään vauvaihminen yleensäkään - mutta en voi kuitenkaan olla tuntematta haikeutta tätä kulunutta vuotta kohtaan. Se on ollut elämäni paras. Se on ollut haasteellinen ja moni asia ei ole mennyt niin kuin kuvittelin. Eniten yllätyin siitä, miten hyvä äiti olen mielestäni ollut ja miten meillä ei missään vaiheessa ole ollut mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia. Toukokuun vauva on äidille siinä suhteessa ihana, että koko valoisan aika on edessä. Se tekee hyvää babyblueseille - vaikkakaan minä en muista missään vaiheessa tunteneeni epätoivoa tai riittämättömyyden tunteita. Tiesin alusta asti, että pystyn tähän ja haluan antaa lapselleni tunteen, että äiti on vakaa ja turvallinen. Jos olisin saanut lapsen kymmenen vuotta sitten, ei tilanne missään tapauksessa olisi ollut sama. Identiteetin ja itsetunnon rakentaminen on ollut minulle monen vuoden prosessi, sanoisin, että käytin siihen ainakin viisi vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti