Matkakertomukset viikontakaisesta Italiasta jatkuvat.
Saatuani työpäivän päätökseen menestyksekkäästi Milanossa, tapasin ystävättäreni, joka on puoli vuotta sitten muuttanut Malgessoon, joka on pienenpieni kylä vuorten keskellä, järvien rannalla, n. tunnin junamatkan päässä Milanosta. Juna pysähtyy Besozzossa, hieman isommassa kylässä. Mitä teille tulee mieleen tästä juna-asemasta?
Minulla ainakin oli sellainen kummisetä elokuvien tunnelma päällä, että tunnari alkoi soida päässä: tii-tii-dii-di-di-di-di-dii. Kylässä kuljeksiessamme oli sinänsä fiiliksiä myös yllättävästi Japanista. Juuri siellä on samanlaisia vuorien ympäröimiä laaksoja pikkuteineen ja mataline talorykelmineen.
Belgialainen 'natiivi' oppaani ajelutti minua katsomaan upeita järvinäkymiä ja ihmetteli, miksi valitsin mielummin näihin maisemiin tutustumisen (Milanon shoppailun sijaan) ja kysyi, että eikö Suomessa ole muutama järvi omastakin takaa. Toki on, mutta maisemat ovat silti hieman erikaliperia, vai mitä sanotte:
Illan päätteeksi syötiin Aronassa, aivan upeissa maisemissa. Tätä paikkaa kutsutaan kuulema Italian rivieraksi.
Pimenevässä Italian yössä nautiskelimme seuraavanlaisista herkuista... Alkupalaksi oli gratinoitua vuohenjuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja päällä anjovis-fileitä. Anjovikseen minulla ei toistaiseksi ole ollut äärimmäisen hyviä kokemuksia, mutta arvelen, että se johtuu yrityksen putteesta, sillä mitä tahansa maistamalla vähintään 20 kertaa alkaa väistämättä pitämään siitä. Jatkan harjoituksia siis.
Pääruoaksi nautittiin grillattuja vihanneksia sekä gnoccheja parmesan, metsäsieni ja tryffelikastikkeessa - nam, oli muuten ehkä paras pasta ikinä! Oltiin hyvin epäitalialaisia, eikä siis tilattu viiden ruokalajin menuta, koska näidenkin jälkeen oli jo aivan täysi olo.
Illan hämärissä mietin, miten antoisaa on se, että on ystäviä maailman monella laidalla. Tähänkään kylään en olisi ikinä tullut, ellei ystävättäreni olisi sattunut lähistölle muuttamaan. Ja vaikka olinkin edelleen hyvin flunssaisena, näitä kuvia katsellessa tuollaiset epäkohdat unohtuvat - ehdottomasti toukokuun parhaita hetkiä!
Ystäväni valitteli siitä, että hänellä ei ole asuntoa, josta olisi hyvät näköalat. Aamulla herätessäni avasin isot ovet hänen parvekkeelleen ja olin hieman eri mieltä...
Jos nyt jossainpäin maailmaa täytyy asua niin miksei sitten tällaisissa maisemissa, olin kovasti tyytyväinen ystävättäreni uuteen elämään. Ja vanhat muistot Norciasta tulivat mieleeni, kun lensin takaisin kotiin. Italiassa on kyllä sitä jotain ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti