torstai 31. toukokuuta 2012

Ristonmaan leikkikentillä - Päiväkodin piha


Nyt kun pienokaiseni on oppinut kävelemään niin on aika katsastaa, millaisia leikkipuistoja lähiympäristöstä löytyy. Päätimme äitikaverini kanssa siis sopia leikkitreffit parin viikon välein eri Ristonmaalla sijaitseviin puistoihin. Tässä juttusarjassa kirjoitan siis kahden n. 1-vuotiaan lapsen äidin mietteitä puistoista ja ehkä vielä pienimuotoisella arvostelullakin löystettynä. Arvostelut löytää Leikkipuisto-tunnisteella. Aloitimme tällä viikolla Ristonmaan päiväkodin pihasta, jossa siis saa käydä illalla leikkimässä, kun hoitolapset ovat jo menneet koteihinsa.



Päiväkodin piha on rajattu kahteen eri alueeseen, toinen isommille ja toinen pienemmille lapsille. Tämä on todella tarpeellista, koska niin pienet kuin kaksi taaperoamme ovat - eivät tosiaan kaipaa monipuolisia kiipeilypuita vaan pikkujutut riittävät. Testasimme ainoastaan siis pienten puolen. Varustukseen kuuluu liukumäki, hiekkalaatikko, kaksi vauvakeinua, retkieväspöytä ja yksi keinu'hevonen' pienten puolella.



Äitien huomioita:
- Leikkivälineitä oli tarpeeksi tämänikäisille, ei loppunut tekeminen kesken.
- Ihanaa, kun oli kaksi vauvakeinua vierekkäin, niin ei tarvinnut odotella vuoroa ja kaksi yksivuotiasta hihkui keinuissa samaan tahtiin.



- Alueen nurmikenttä on aika viettävä, eli juuriopitulla, heikolla kävelytaidolla siinä ei kyllä lapsi voi harjoitella menoaan, mutta hieman isommille sopii. Eli aika paljon asfalttia noin pienten tarpeisiin.
- Ei ollut varsinaista varjoa, jos aurinko porottaisi täydellä teholla - pikkunenät kärähtävät nopeasti.
- Yleisluonteeltaan hyvä paikka ja täysin toimiva 1-vuotiaalle, jopa istumapaikkoja äideille löytyy.



Päätimme antaa varovaisesti tälle leikkipuistolle arvosanan 4+/5.

Seuraavana testiretkikunta suuntaa juhannuksen korvilla lähemmäs Kuokkalan ohitustien työmaata:)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...