Minusta kevät on vuodenajoista ikävin. Jokaisella lienee mielipiteensä tästä aiheesta, mutta koen kevään aina hieman masentavana. Toki, jos arvostellaan suomalaisia kalenterikuukausia niin marraskuu ehdottomasti on vaikein kestää, mutta minä olen syntynyt tammikuussa ja elänyt edelleenkin suurimman osan elämääni Kainuussa, mikä tarkoittaa, että olen talvi-ihminen.
Talvella pitää olla lunta ja pakkasta. Parhaimmillaan se on kaunista kuuraa ja huurua puissa, sinisellä taivaalla, auringon paisteessa. Kevät vie talven pois ja ehkä se minua kismittääkin. Toki on ihanaa, että on valoisaa - mutta maailma on niin karu: harmaa ja ruskea. Ihan kun joku olisi pessyt kaikki kirkkaat värit pois. Keväällä valokuvien ottamienkin tuntuu hankalalta.
Opiskeluaikoina olin keväisin aina ihan koomassa - en saanut mitään aikaan. Opintorekisteriotteesta huomasin, että kaikki kurssit olin tehnyt syksyisin ja kesäisin. Syytän osittain siitepölyallergiaa. On todella inhottava yrittää keskittyä mihinkään, kun nenä on koko ajan tukossa ja silmät vuotavat. Keväässä täytyy olla jotain ikävää, muuten esimerkiksi itsemurhatilastot eivät hyppäisi kasvuun.
Toisaalta kevättä tarvitaan siihen, että kesä tulee joskus. Nyt, kun lapseni syntyi kevääseen, huomasin sen olevan paras aika syntymälle: Koko vuoden valoisa aika oli vielä edessä. En tuntenut ollenkaan masennusta. Vaikka heräsin parin tunnin välein kuukausia öisin, oli aina valoisaa, kun nousin. Vauvalle ei tarvinnut laittaa hirveästi vaatetta päälle - äitiysavustuspakkauksen haalari pääsi käyttöön vasta tammikuussa, lapsen ollessa jo 9kk.
Keväälle ei voi murjottaa, kun katselee pientä hymysuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti