Onneksi on maanantai

Huh huh. Olipa todella rankka viikonloppu. Etukäteen tiedossa oli ihana, rauhallinen, toimeton parivuorokautinen, jolloin otetaan kiinni univelat ja kerätään akkuja työelämään. Kattia kanssa! Onnistuin perjantaina kokkaamaan pekonipastan jotenkin alikypsäksi vaihtaessani samaan aikaan kakkavaippaa ja tuloksena oli oikein kunnon perinteinen ruokamyrkytys. Lapseni seisoi vieressä ja nauraa rätkätti hysteerisesti, kun äiti halasi vessanpönntöä ja oksensi. Sunnuntaina oli taas kokolailla samanlainen etova fiilis kuin raskauden alkuaikoina, yök(*). Sen kesti silloin helposti, kun ei ollut jalassa roikkuvaa ja sylitettävää kitisijää vieressä, joka ei nuku enää kuin armottomat yhdet päikkärit päivässä.

Miten voikin olla niin, että lähes jokaisen viikonlopun jälkeen toukokuussa on ollut kaamea 'krapula', vaikka alkoholia ei ole tullut nautittua juuri lainkaan? Ikävillä asioilla on aina tapana kasaantua ja vaikka kaikki elämän perusasiat (työ, perhe, ystävät, parisuhde, koti ja perusterveyskin) ovatkin kohdallaan, niin joku sellainen pieni asia kuin jatkuva sairastelu tai univelka voi aiheuttaa sellaisen tunteen, että nyt kyllä kaatuu päälle kaikki seinät. En ole kuukauteen pystynyt harrastamaan kunnollista liikuntaa ja tämä jos mikä on syynä siihen, että on ihan nuutunut olo koko ajan - ja varmasti osaltaan syynä siihen, että taudit pitkittyvät ja mieliala on alhaalla.

Eilen ajattelin, että jesh ensi viikolla alkaa uusi elämä, mutta tänä aamuna kuvottaa ja vatsassa kiertää edelleen. Eikö tämä tautikierre voisi jo loppua, kiitos? Allergiakin pysyy hyvin kurissa neljällä lääkkeellä, jotka sain poskiontelontulehdsdiagnoosin yhteydessä viikko sitten. Ärsyttää ja vihastuttaa, ettei vieläkään ole hyvä olo ja pelottaa, että tämä johtuu keittiön huonosta hygieniasta tms. Yksi keskeinen siivousongelma on se, että 1-vuotias haluaa siivota kanssani, etenkin täyttää astianpesukonetta (=kiivetä sen sisään) tai tyhjentää (=syödä) biojätteen. Yritä siinä sitten siivota.  Noh, turhaa rähjäystähän tämä on - omaa riittämättömyyden puutetta. On vaikeaa sanoa itselleen, että taas olit niin laiska, ettet siivonnut tarpeeksi, vaikka tottahan se on. Minä olen aika surkea kodinhuoltaja. Onneksi menin naimisiin itseäni paremman kotihengettären kanssa ja onneksi on oma ihana äitini, joka käy silloin tällöin siivoamassa perusteellisesti (vaikka sitten sen motkotuksenkin kera) ja kolmantena täytyy sanoa, että onneksi on myös ihana veljeni, joka lauantaina imuroi ja kuurasi pakastimeni ihan ilman mitään pyyntöä. Täten pyhästi lupaan, että käytän ainakin 15 minuuttia joka ilta tiskipöydän puleeraamiseen ja jääkaapin pesuun, vaikka kuinka nukuttaisi ja lapsi riekkuisi lahkeessa. 

Lisäksi tautikierre aiheutti sen, että mentiin unikoulupakkia pikakelauksella. Nykyisin meillä juodaan vettä ja maitoa yöllä, jopa kolme kertaa, jos vain äiti saisi nukkua edes pikkuisen vielä. Eli uusi rumba on edessä. Poika herää n. 5h päästä nukkumaanmenostaan säännönmukaisesti, vaikka vielä se toinen puolikas yötä on jäljellä. Syytä yskää, syytän suomen valoisaa yötä: Miten lapsi voi tietää, milloin on aamu, jos siitä ei ole mitään vinkkiä valon määrässä? Pimennysverhot eivät todellakaan tuo 100% pimeyttä ja jotain räppänää on pakko pitää auki, koska muuten makuuhuoneessa tukehtuu kuumuuteen. Noh, tämäkin on siis minun omaa syytäni - mitäs opetin hänet uudelleen pullolle. Nyt ei kun opettelemaan yönläpi nukkumista uudestaan. Valitettavasti, kun pitäisi jaksaa töissäkin, tämä ei ole mikään helppo yhdistelmä.

Mutta kaiken kaikkiaan maanantai tuli ja lopulta pääsi töihin lepäämään. Kaikkein synkimpänä hetkenä on hyvä kaivaa esiin seuraavanlainen kuva, joka takaa, että paha mieli menee ohi ihan sekunnissa:

Hyvää maanantaita!

(* Tietysti tuli mietittyä, että se tästä vielä puuttuisi, että olisin uudelleen raskaana... Ei pitäisi voida olla mahdollista, eihän?)