torstai 24. toukokuuta 2012

Euroviisuviikko puolessa välissä



No niin, nyt on paineita, kun ekan semin on selvittänyt 9/10 lukemin. Yleensä ekan semin mä osaan paremmin hahmottaa ja toisessa sitten tökkii. Katsotaanpa, mitä tänään on luvassa...


1. Serbia - Željko Joksimović: Nije ljubav stvar

Tämä biisi vie sinut alussa Hobittilaan ja sieltä sitten Avaloniin. Viuluja ja tamburiineja kierrätetyn biisin somisteena. Kakkossemissä balladeja on liikaa, mutta Serbian menestys on taattu kavereiden äänillä. Eikä tää tosiaankaan mikään heikoin balladi tälle illalle ole.

2. Makedonia - Kaliopi: Crno i belo

Alkaa ballaadina, mutta rankoittuu mielenkiintoiseksi pian. Makedonialla on kans kavereita tässä semissä ihan tarpeeksi, niin paljon, että jatkossa ollaan.



3. Alankomaat - Joan Franka: You and me

Voi kun haluaisin mieluusti päästää inkkaripäähineen finaaliin, mutta kun siinä mukana tulisi tämä jollotus, joka ei edes minulle kantrin sydänystävälle edes pure... Harmonikka ja tamburiini jee, mutta liian paljon symppisyritystä.

4. Malta - Kurt Calleja: This is the night

Malta ei ole vaivautunut käyttämään yhtään omaperäisyyttä sanoituksessaan. Ihan jokainen lause on esiintynyt useammassakin viisussa aiemmin. Toisaalta, miksipä sitä lähteä säätämään, jos kerran resepti menestykseen löytyy tällakin?

5. Valko-Venäjä - Litesound: We are the heroes

Haarniskaesiliinat ei pelasta tätä jollotusta.

6. Portugali - Filipa Sousa: Vida minha

Tässä vaiheessa kisaa ballaadit ovat jo ylittäneet katselija kynnyksen välittämisestä. Siispä Portugali putoaa jälleen.

7. Ukraina - Gaitana: Be my guest

Ukraina on valinnut lähimpänä Withney Houstonia löytyneen naikkosen, joka sinänsä laulelee ihan kivasti - harmi vaan, että biisi on huono. Toki tää on jatkossa, koska Ukraina on puhelinluetteloakin laulaessaan jatkossa. Trumpetit ja omat ylimääräiset screenit ukrainalaiseen tapaan mukana, ettei olis liian halpaa menoa.

8. Bulgaria – Sofi Marinova: Love unlimited

Öh, mitä tästä nyt sit sanoisi... Mielikuvitustakin saa käyttää? Mutta tässä siis ei ole käytetty edes vessaharjaa. Onks tätä tarkoitus tanssia?

9. Slovenia - Eva Boto: Verjamem

Katoliset keikiskelijät kukkamekoissaan kopioivat Molitvaa. Yhdellä on 'mullet dress' elikkäs mekko, joka on eestä lyhyt ja takaa pitkä. Eiköhän tämä jatkoon mene, sen verran vahvasti vetää. Toivon ainakin näin, vaikka balladeilla onkin ylitunkua nyt.



10. Kroatia - Nina Badrić: Nebo

Tämä mustamulettimekkoinen Niina ei kyllä jatkossa oo - biisi pian unohtuu. Vaikka tanssijoilla onkin muodinmukaiset pussimekot.



11. Ruotsi - Loreen: Euphoria

Mikähän siinä on, että voittajakandidaattien pitää aina rypeä lattialla? Noh, Loreen lienee top vitosessa ja kovasti yrittää voittaakin, mutta en ihan suoraan ole sitä mieltä, että tässä on tämän vuoden paras biisi. Hyvä se on, mutta epäilen, että Italia jaVenäjä antavat Ruotsin juosta rahansa edestä. Sininen tausta on vaan paras, joten siitä ei kyllä kannata luopua - ota mallia, Suomi!



12. Georgia - Anri Jokhadze: I'm a joker

Georgialla on kaikista viisumaista tasaisin menestyshistoria, minkä voi tulkita haluamallaan tavalla. Pelkäänpä, että tämäkin sekasotku nähdään finaalissa.



13. Turkki - Can Bonomo: Love me back

Periaatteesta olen sitä mieltä, että viitat on in, mutta saa sitä olla hyvä biisikin. Toisaalta ei tarvii, jos on Turkki. Turkin taso on kyllä parina viime vuonna ollut heikko.

14. Viro - Ott Lepland: Kuula

Lisää ballaadia kehiin. Toisaalta nyt tää ei oo enää sumassa muiden kanssa. Mut Viro ei sinänsä oo mikään menestyjämaa, joten vaisuhkolla balladilla tuskin jatkoon mennään, vaikka se oliskin parempi kuin monet muut genressään.

15. Slovakia - Max Jason Mai: Don't close your eyes

Menee huutamiseksi ja on muutenkin huono. Slovakia ei vaan osaa. No, eipä tarvii arvella, onko tää finaalissa. Ei ees auta, että näyttää paljasta pintaa.



16. Norja - Tooji: Stay

Hyvä Norja, voisit opettaa jotain Kreikalle tänä vuonna. Noh mutta ei silti mitään uutta tässäkään. Ihan kiva oli katella, joten eiköhän tää oo finaalissa. Kopioi viime vuoden Ruotsia, mut valitettavasti sanoitus ei ole yhtä hyvä. Ja lasikaappikin on jäänyt kotiin. 


17. Bosnia ja Hertsegovina - Maya Sar: Korake ti znam

Laulu on yhtä lällyä, mutta esiintymisnumero ja maan sijainti varmistavat sen, että jatkossa on. Visuaalisesti tässä mukavaa on scifistiset olkatoppaukset, mutta niillä ei kyllä finaalissa lennetä pitkälle. Toivottavasti vielä vetää arvassa alkupään numeron, niin ettei tarvitse katsella tätä ääntenlaskennassa.

18. Liettua - Donny Montell: Love is blind

Liettua laulaa silmät sidottuina kunnes alkaa liikkumaan veljeni tapaan ja ei siinä vielä kaikki - backdropissa tanssitaan tän hetken kuuminta eli tankotanssia ja joo... Aika mielenkiintoinen soppa. Oiskohan tää kuiteskin se läpimenevä viimeinen, kiitos esiintymisnumeron.

Rivi kuuluu näin:
Ruotsi, Serbia, Turkki, Ukraina, Norja, Slovenia, Makedonia, Georgia, Bosnia & Hersegovina... Mitä vieläkö yhden pitäis mennä läpi...no se Liettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...