Lapseni on ollut varmaan helpoimmasta päästä toistaiseksi - ei allergiaa, ei koliikkia. Poika ei juurikaan itke ja jotkut säännölliset hoitajat eivät ole nähneet vielä yhtäkään huutoa. Nyt kuitenkin ensimmäisen syntymäpäivän korvilla on oma tahto alkanut ilmestyä kuvioihin. Tietenkin pahimmat paikat päivässä ovat silloin, kun nukuttaa ja nyt mennään siinä vaiheessa, jossa lapsi periaatteessa voisi siirtyä kaksista päiväunista yksiin, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan vielä jaksa ilman kaksia.
Motoriikan kehittyessä poika on tullut kärsimättömäksi vaipan vaihdon ja pukemisen suhteen. Nämä molemmat aiheuttavat hirvittävää mielipahaa ja koko ajan pitää olla joku esine kädessä, jotta on kiinnostavaa tekemistä sillä aikaa, kun äiti tai isi yrittää vängätä housuja jalkoihin. Asiaa ei helpota se, että liikkuva lapsi saattaa esimerkiksi kontata juuri kastellulle terassille, jolloin housut ovat läpimärät ja yksi ylimääräinen vaatteiden vaihtorumba alkaa.
Myös syöminen voi muuttua nopeasti huitomiseksi, jolloin puuroa ja sosetta on sekä äidin tukassa että parin metrin säteellä ruokailutilassa. Tässäkin toistaiseksi toimii se, että antaa jonkun tavaran käteen tai näyttää you tubesta musiikkivideoita sen 3minuutin ajan, joka pojalla menee annoksensa ahmimiseen. Pitäisi varmaan olla tyytyväinen, että hän sentään syö kiltisti sen aikaa kun on nälkä ja osaa ilmaista huitomalla ja sanomalla: EI! kun ei enää halua lisää.
Ymmärrän, että tämä on vasta alkua ja ollaan uusien haasteiden edessä. Toisaalta lapsi on ihanaa seurattavaa - kaikki on uutta ja ihmeellistä, kodistakin löytyy aina tutkimattomia nurkkia, joista voi löytää sopivan vaaranpaikan. Mikään ei ole niin kiinnostava kuin vessanpönttö ja syy, miksi äiti ei anna laittaa sinne käsiä tai päätä. Eilen hän tajusi, että valokatkaisijalla saa lampun päälle tai pois ja kiljui riemusta, kun näin tapahtui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti